Mitä leikkaussalissa oikeasti tapahtuu?
Mitä leikkaussalissa oikeasti tapahtuu?
Pekka Iisalo, lääketieteen lisensiaatti ja sydänkirurgi, vastaa tyypillisiin kirurgin työtä koskeviin luuloihin.
Leikkaussalissa kirurgi on ihan yksin vastuussa potilaan hengestä.
Tarua. Leikkaussalissa työskentely ja varsinainen kirurgia edellyttää saumatonta tiimityötä. Paikalla on tavanomaisesti kaksi kirurgia, kolme hoitajaa sekä kaksi anestesialääkäriä. Toinen kirurgeista on ns. vastaava kirurgi, jonka vastuulla nimenmukaisesti operaatio on. Ei kuitenkaan voida sanoa, että hän vastaisi yksin koko leikkauksesta. Hänen on kuitenkin tehtävä päätökset toimenpiteistä komplikaatioiden ja muiden yllätysten sattuessa. Vastaavalle kirurgille lankeaa myös työn vaikein osuus niissä tapauksissa, joissa potilas on menehtynyt: omaisille kertominen.
Leikkauksen aikana voi keskustella – niin kuin aina Greyn anatomiassa.
Totta. Pääsääntöisesti leikkaus sujuu rauhallisesti. Ellei yllättäviä käänteitä tule, leikkauksen aikana voidaan hyvinkin keskustella niitä näitä keskittymisen herpaantumatta. Ihmissuhdedraamat ovat toki harvinaisempia. Itse leikkausoperaatio tapahtuu rutiininomaisesti. Siinä ei saa alkaa liikaa ajatella, että tässä leikkaamme nyt elävää ihmistä. On keskityttävä mekaanisesti kohde-elimeen ja leikkaustoimenpiteen suorittamiseen. Tietenkin päivystysleikkaukset ovat asia erikseen. Silloin on kyseessä akuutti tilanne, joka on paljon stressaavampi. Se vaatii täyttä keskittymistä. Silloin ei rupatella.
Kirurgin työ on äärimmäisen raskasta.
Tarua. Aiemmin päivystysten jälkeen ei ollut lakisääteisiä vapaita, joten kirurgin työ saattoi olla hyvinkin raskasta. Päivystyksiä oli tiuhaan. Ylimääräistä vapaa-aikaa ollut. Jos antoi ymmärtää, ettei jaksaisi olla päivystyksessä, vastauksena oli: ai haluatko sä kirurgiksi vai et? Nykyään tilanne on toinen, eikä työn raskaus ole kynnyskysymys. Päivystyksen jälkeen kirurgeilla on vapaapäiviä, joten aikaa jää muuhunkin kuin töissä olemiseen, ja raskaista päivystyksistä ehtii palautua. Riippuu tietenkin paljon myös siitä, työskenteleekö yksityisellä vai julkisella sektorilla. Julkisella on tietyt työajat ja palkat, yksityisellä omat työajat ja sitä mukaa palkka ovat pitkälti itsestä kiinni.
Potilaan menettäminen on aina raskas prosessi, eikä siihen totu.
Totta ja tarua. Potilaan menetys kolahtaa aina. Tappioita tulee kuitenkin väistämättä, itsestä riippumattakin. Se on hyväksyttävä. Tunteet on näissä tilanteissa osattava eristää ja epäonnistuminen on hyväksyttävä. Syyttely tai jossittelu eivät auta. On mentävä eteenpäin. Potilaan omaisten kohtaamien on aina vaikeaa, ja se vaatii sosiaalisia taitoja. Kirurgin on oltava empaattinen muttei sympaattinen: on kyettävä ymmärtämään läheisten tuska, mutta siihen ei saa itse liiaksi samaistua. Menetykset ovat osa kirurgin ja yleensäkin lääkärien työtä. Ne on kohdattava ja niistä on päästävä yli. Työasioita ei saa viedä kotiin. Kaikkia ei voi aina pelastaa, mutta ne, jotka voi, ovat syy tehdä tätä työtä.
Kirurgina pääsee rikastumaan.
Tarua. Omaisilta sekä kollegoilta saatava palaute ja potilaan näkeminen terveenä ovat paras kiitos työstä. Pekka kertoo saaneensa yhteydenottoja tyytyväisiltä ja kiitollisilta potilailta myös vuosien kuluttua leikkauksesta. Mikä sen parempaa! Mitä tulee kirurgin rahapalkkaan, Pekka suosittelee rikastumisesta haaveilevia suuntautumaan ennemmin liikemaailmaan. ”Kyllä tällä leipänsä tienaa, mutta raha ei ole oikea kannustin kirurgiksi ryhtymiselle”, hän painottaa, ”ei tällä miljonääriksi päästä.”
Kuva: Surgeons
Lisenssi: CC BY 2.0 Tekijä: Tiffany terry
