Moikka, kiva kun oot täällä! Tässä blogitekstissä palaan kesään 2025 ja kerron minkälaista oli aloittaa toinen hakuvuosi kohti lääkistä. Pohdin myös näin jälkikäteen silloin tehtyjen valintojeni seurauksia, hyvässä sekä pahassa. Mutta ensin haluan lyhyesti avata hakutaivaltani.
Ensimmäinen hakuvuoteni lääkiksen pääsykokeeseen (2024–2025) lähti liikkeelle perusteista LääkisTEHO heinäkuu -kurssilla. Tällöin seurasin Lääkisvalmennuksen Hippokampuksen viikkotavoitteita ja välillä jätin kokonaan opiskelematta tiettyjä osa-alueita. Toinen hakuvuoteni lääkiksen pääsykokeeseen (2025–2026) starttasi varmemmalta pohjalta, ja osallistuin toisen kerran LääkisTEHO-kurssille. Oli tietopuutteita, isojakin, mutta perusasiat hallitsin ja olin tottunut opiskelun rytmiin.
Näiden hakuvuosien välissä, muiden odotellessa pääsykoetuloksia, laadin itselleni suunnitelman. Kirjasin ylös, mitä haluaisin muuttaa ja miten. Toisaalta oli myös asioita, joihin olin varsin tyytyväinen ja jotka koin tärkeäksi myös tulevana hakuvuotena. Noniin, sitten siihen suunnitelmaan!
1. Viikkotavoitteet ja sooloilu
Opiskeluympäristö Hippokampuksessa on mielestäni selkeät ja loogisessa järjestyksessä etenevät viikkotavoitteet. Ensimmäisenä hakuvuotenani (2024–2025) seurasin näitä viikkotavoitteita tarkasti, sillä kaikki oli uutta ja tykkäsin, että joku oli rytmittänyt opiskeluani etukäteen. Aina silloin tällöin jätin jonkin aiheen viikkotavotteista jopa kokonaan opiskelematta.
Kun lähti nollapohjalta liikkeelle, niin jatkuva uusien aihealueiden opiskeleminen tuntui tosi raskaalta. Sen päälle piti oppia myös erilaisia ajattelutapoja, matemaattista päättelytaitoa ja uusia termejä sekä niiden merkityksiä. Huh.
Hakuvuoden vaihduttua seuraavaan halusin luoda itselleni valmiista viikkotavoitteista irrallisen opintosuunnitelman. Tiesin, että voisin saada tähän apua Lääkisvalmennuksen opinto-ohjauksesta.
Tarkoitukseni oli saada opiskelustani tehokkaampaa, koska toisen hakuvuoden (2025–2026) alussa perusteet alkoivat olla jo paremmin hallussa. Mieleni teki muutenkin päästä sooloilemaan viikkotavoitteiden ulkopuolelle. Halusin erityisesti keskittyä niihin kokonaisuuksiin, jotka olin viime hakuvuonna jättänyt kokonaan opiskelematta. Toivoin varmistusta ja selvyyttä mielessä pyöriviin kysymyksiin. Käytänkö syksyllä enemmän aikaani matikkaan ja fysiikkaan? Pitäisikö hypätä heti biologian kimppuun?
Omista kokemuksistani ja ajatuksistani Lääkisvalmennuksen opinto-ohjauksesta tulen kirjoittamaan vielä erillisessä blogikirjoituksessa. Haluan puhua tarkemmin kaikesta siitä, mitä mieleni päällä oikein oli.
2. Minäkö lomalintsaaja?
Ensimmäisen hakuvuoden (2024–2025) alussa en suunnitellut lomiani sen kummemmin ja huomasin pitäväni lomia lähinnä silloin, kun muu opetus oli tauolla – ja tällöinkin vain osan ajasta. Sinänsä en kuitenkaan koe, että olisin kärsinyt uupumuksesta tai väsymyksestä tämän ns. lomalintsaukseni takia. Halusin kuitenkin kokeilla pitää talvella yhden pidemmän lomapätkän ja ilokseni huomasin sillä olleen vaikutusta opiskeluuni yllättävänkin positiivisesti. Lomani jälkeen esimerkiksi huolimattomuusvirheiden määrä puoliintui ja asiat tuntuivat selkeämmiltä ja jäsennellymmiltä.
Lomapäivien pitäminen ja lomien kestot puhuttivat muitakin LääkisTEHO-kurssilaisia. Osa piti muutamia pidempiä lomaviikkoja, ja osa ajatteli hyötyvänsä enemmän lyhyistä mutta säännöllisistä vapaapäivistä. Seuraavaan hakuvuoteen halusin ehdottomasti suunnitella pidempiä lomapätkiä. Kuvittelin, että se voisi sopia minulle paremmin.
Toisen hakuvuoden (2025–2026) alussa merkitsin heti kaikki tulevat lomani kalenteriin. Hakuvuoden edetessä, aina kun kalenterissa lähestyi pidempi lomapätkä, stressaannuin kuitenkin siitä, että en kai jää omista tavoitteistani tai opetuksesta jälkeen. Opiskelupaine otti vallan, ja siksi jätin lomia pitämättä. Luonteelleni olisi ilmeisesti ollut sittenkin helpompaa pitää useita lyhyitä vapaita pidempien lomien sijaan.
Nyt jälkikäteen harmittaa, etten osannut pitää kiinni lomistani. En tiedä, kuinka paljon tämä lomalintsailuni rokotti lääkiksen pääsykokeen pistesaldoa, mutta epäilen vahvasti, että joitakin pistemenetyksiä tästä kostautui.
3. Hippokampus sauhuamaan
Lääkisvalmennuksen Hippokampus-oppimisympäristössä on paljon videoita ja tehtäviä. Parin vuoden käyttökokemukseni perusteella voisin väittää, että tehtäviä löytyy runsaasti jokaiselle, tasosta riippumatta.
Ensimmäisenä hakuvuotena (2024–2025) laatu korvasi määrän. Keskityin teoriaan, ilmiöihin ja termeihin, ja taktiikka oli varsin tehokas. Luonnontieteillä on kuitenkin paha taipumus saada arkisetkin asiat tuntumaan järkyttävän isoilta ilmiöiltä. Mitä enemmän opin ajattelemaan fysiikkaa fysiikkana ja kemiaa kemiana, myös tehtävien tekeminen kummasti helpottui.
Seuraavana vuonna (2025–2026) panostin määrään tinkimättä laadusta, eli näppis (ja Hippokampus) sauhuamaan. Suunnitelmani oli kerrata teoriaa ja opiskella edellisenä vuonna skipatut aiheet. Halusin ehdottomasti syventää osaamistani lääkiksen pääsykoetta vastaavalle tasolle sekä kehittää laskunopeuttani ja laskurutiiniani. Ostin itse asiassa laskemista nopeuttaakseni erillisen numeronäppäimistönkin!
Vuosi sitten kirjoitin opiskelupäiväkirjaani näin: ”En usko tehtävien määrän olevan kuitenkaan se tärkein asia, ja omassa tehtävien tekotavassa korostuu enemmänkin eri ratkaisutapojen löytäminen, ymmärtäminen ja tehtävässä olevan tilanteen tai ilmiön hahmottaminen.”
… Mutta jokin raja tälläkin nysväämisellä. Taipumukseni on jäädä välillä hinkkaamaan pieniä yksityiskohtia. Huokaisen ja ymmärrän nyt, miksi esimerkiksi kurssiopettaja Tino kehotti välillä kohteliaasti miettimään asioita hieman yksinkertaisemmin. Esimerkiksi yksi hyvä ja juuri itselleen varma laskutapa on oikein riittävä, kunhan sen osaa kunnolla. Tekemisen myötä laskutavat kehittyvät ja ratkaisutapoja löytyy enemmänkin. Trust the process!
4. Mitä teen samalla tavalla?
Ihan kaikkea hakuvuosien välissä en kuitenkaan myllännyt uusiksi.
Oma suosikkini kurssipäivien ulkopuolella oli laskuharjoitukset eli laskarit. Näitä hyödynsin molempina hakuvuosina käyden vaihdellen lähi- ja etälaskareissa. Laskareissa sain tukea opiskeluun kurssipäivien välissä.
Pidin paljon myös opetustila Craniumista, joka sijaitsee Helsingin Töölössä. Siellä on esimerkiksi paljon aliaskortteja, ja korttipakkoja löytyy jokaisesta oppiaineesta lähtötasosta riippumatta. Kortit olivat kiva piristys tauoille ja välillä pitkiltä tuntuviin opiskeluiltapäiviin. Craniumille oli myös helppo sopia opiskelutreffejä muiden kurssilaisten kanssa.
Hyväksi koettuja asioita on turha lähteä muuttamaan, ainakaan ilman hyvää syytä.
Tulevassa blogitekstissä starttaan toisen hakuvuoteni (2025–2026) uuden suunnitelmani kanssa. Puhun motivaation puutteesta ja toisaalta sen uudelleen löytämisestä. Taisin välillä myös kuvitella olevani hieman itsevarmempi kuin oikeasti olinkaan.
Jos haluat tiedon siitä, kun uusi blogiteksti julkaistaan, seuraa Lääkisvalmennusta Instagramissa. Julkaisemme siellä aina tiedon uusista blogeista.

Moikka!
Olen Sonja. Vuonna 2024 aloin opiskelemaan kohti lääkistä. Blogissa puhun hakumatkani kokemuksista – onnistumisen hetkistä, epävarmuudesta sekä matkan varrella syntyneistä oivalluksista.
Jos lääkikseen hakeminen mietityttää, olet oikeassa paikassa. Tervetuloa lukemaan blogiani.