Simuloitujen pääsykokeiden hyödyt lääketieteelliseen pyrkimisessä
Simuloitujen pääsykokeiden hyödyt lääketieteelliseen pyrkimisessä
Kuvittele: olet koko kevään opiskellut ahkerasti lääketieteen pääsykoetta varten ja viimein koittaa pääsykoeaamu. Astelet rauhallisesti sisään saliin ja etsit itsellesi istumapaikan. Koe alkaa ja rupeat tekemään innokkaasti tehtäviä, mutta intosi hyytyy nopeasti ja paniikki alkaa kasvaa, kun tajuat kuinka jännittävä koetilanne on. Alat toivoa, että olisit osannut valmistautua tilanteeseen paremmin.
Minun mielestäni valmennuskurssilla yksi parhaista harjoituksista oli simuloidut pääsykokeet. Simuloituja kokeita oli joka toinen sunnuntai samaan aikaan kuin oikeakin pääsykoe tulisi olemaan. Kokeista loistavia teki se, että ne olisivat voineet aivan hyvin olla ihan aito oikea lääketieteen pääsykoe! Kokeen alussa on mahdollisesti aineisto ja monivalintakysymyksiä, joita seuraa paljon tehtäviä biologiasta, fysiikasta ja kemiasta. Tehtävät ovat vaativuudeltaan lääkiksen pääsykokeen tasoa ja niiden aiheet vaihtelevat kokeittain. Kokeessa tarvitaan myös kaavaliitettä, jonka käytöstä saa hyvää harjoitusta.
Kokeet pidettiin sunnuntaisin ja saimme nähdä omat kokeemme korjattuna heti seuraavana päivänä. Korjatusta kokeestani näin minkä osuuden maksimipisteistä olin saanut kustakin osa-alueesta (biologia, fysiikka ja kemia) sekä koko kokeesta. Näin tiesin, mikä osa-alue oli vahvin ja mitkä vaativat lisää harjoitusta. Opettajat arvioivat aina joka kokeen tulosten perusteella suuntaa antavat sisäänpääsyprosenttirajat kullekin lääketieteen koulutusohjelmalle. Tällöin näin, olisinko päässyt eläinlääkikseen, jos kyseinen koe olisi ollut pääsykokeena. Lisäksi pääsin näkemään miten oma pistemääräni sijoittui muihin kokeeseen osallistuneisiin verrattuna.
Kokeista saa hyödyllistä ja monipuolista kokemusta oikeaa pääsykoetta varten. Kerrankin yksi simuloiduista kokeista oli niin pitkä ja vaikea, etten ehtinyt vastata kaikkiin tehtäviin ja moni jäi kesken. Oli pelottavaa huomata, kuinka aika loppui aivan täysin kesken ja luulin mokanneeni pahasti. Kuitenkin saadessamme tulokset, vaikken ollut saanut paljoa pisteitä, muillakin oli loppunut aika kesken ja olin loppujen lopuksi pärjännyt kokeessa hyvin. Tästä opin, että vaikka aika loppuisikin liian nopeasti, niin se ei tarkoita, etteikö voisi pärjätä hyvin muihin verrattuna – koe on kuitenkin kaikille sama.
Toinen tärkeä asia, jonka opin simuloiduista pääsykokeista, oli ajankäyttö kokeen aikana. Vaikka tuntuikin välillä houkuttelevalta, ei monivalintojen kimppuun kannattanut hyökätä heti ensimmäisenä. Omaksi tavakseni tuli ensin nopeasti selata koe kokonaan läpi, niin sain hyvän kuvan siitä, minkälaisia tehtäviä oli luvassa. Tämän perusteella aloitin niistä tehtävistä, jotka vaikuttivat helpoimmilta. Jos joku tehtävä osoittautuikin hankalaksi tai aikaa vieväksi, jätin sen kesken ja siirryin nopeasti seuraavaan – pääsykokeessa kun ei ole varaa jäädä jumittamaan.
Jos sinulla heräsi kysymyksiä aiheesta, niin laita kommenttia tuohon alas. Lisää infoa Lääkisvalmennuksen tarjoamasta harjoituskoepaketista löydät täältä.