Mene sisältöön
Lääkishaku on pitkälti yksin puurtamista ja pänttäämistä päivästä toiseen. Kukaan muu ei pysty oppimaan tai tekemään pääsykoetta puolestasi. Olen kuitenkin huomannut, kuinka suuri merkitys on sillä, ettei valmistautumista tarvitse tehdä täysin yksin. Tuki läheisiltä, opettajilta ja muilta hakijoilta voi olla todella voimaannuttavaa – etenkin silloin, kun usko itseensä ei ole huipussaan.
Miten läheisiltä saatu tuki ja valmennuskurssilla saatava tuki eroavat toisistaan?
Valmennuskurssi on paljon muutakin kuin alusta oppimiseen. Se ei tarjoa pelkästään materiaaleja ja oppitunteja, vaan myös kannustusta, vertaistukea ja ohjausta. Lääkis valmennuskurssi tarjoaa yhteisön, jossa kaikilla on sama tavoite: päästä lääkikseen. Kaikilla on tietysti eri lähtökohdat ja valmistautuminen kohti pääsykoetta on omanlainen, mutta juuri muiden hakijoiden kanssa jaetut ajatukset voivat olla hyvinkin opettavaisia. On kiinnostavaa nähdä mm. millaisia opiskelutekniikoita muut suosivat, miten joku lähestyy soveltavaa tehtävää tai miten vaikka joku muu luottaa omaan osaamiseensa.
Valmennuskurssin henkilökunnalta saatu tuki taas on muutakin kuin fysiikan, kemian ja biologian opettamista. Käytössäni on Lääkisvalmennuksen ETÄ-kurssi, johon kuuluu myös henkilökohtaiset opiskelunohjaukset. Varsinkin hakuprosessin aloittamisen aikana siitä oli todella iso apu, kun joku muu seurasi oppimistani ja jakoi opiskelutekniikkaan vinkkejä. Pidin muutama kuukausi sitten Lääkisvalmennuksen kanssa opiskelunohjauksen, jonka päätteeksi opettaja sanoi minulle ”Uskon, että sä tulet pääsemään lääkikseen”. Olimme juuri käyneet läpi haastavaa fysiikan aihetta, niin muistan kuinka hyvältä se tuntui, että joku muu näki minussa potentiaalia.
Olen myös hyvin onnekas, kun minulla on läheisiä ympärillä, jotka uskovat minuun ja kannustavat. He eivät pysty niinkään auttamaan minua oppimisessa, mutta he pystyvät olemaan henkisenä tukena ja helpottamaan urakkaani. Siskoni esimerkiksi välillä lukee minulle iltaisin biologian kirjaa iltasaduksi. Viimeisimpänä hän luki minulle hermostosta ja kertoi sen toiminnasta myös omien kokemusten kautta, sillä selkäydinvamma on tuonut hermoston toiminnan hänen elämäänsä hyvin konkreettisella tavalla. Poikaystäväni puolestaan tekee minulle aamupalaa, kun mahdollista tai järjestää minulle muulla tavalla lisää aikaa, jotta voin hyödyntää sen opiskeluun. Hän on myös monesti se, joka patistaa minut opiskelemaan silloin, kun oma motivaatio meinaa olla vähän hukassa. Sekin on tärkeää, koska hän tietää, kuinka kovasti haluan olla lääkäri ja mitä se vaatii. Välillä se vaatii joltain toiselta sen pienen patistuksen.
Lääkishaku ei ole yksilölaji
Vaikka jokainen on loppujen lopuksi vastuussa omasta oppimisesta, onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin. Muiden hakijoiden tekemisellä voi olla positiivinen vaikutus myös omaan tekemiseen. Kun näkee toisten tekevän ahkerasti hommia, se nostaa myös omaa motivaatiota. Olen monesti se, joka ajattelee pärjäävänsä yksin, mutta lääkishaku on sellainen asia, jossa otan mielelläni kaiken saatavan avun vastaan.
Tsemppiä tuleviin opiskeluhetkiin ja valmistautumiseen kohti lääkiksen pääsykoetta 2026!
– Nanna
