Erikoispitkä LääkisTEHO-kurssi:

Maksimoi mahdollisuutesi päästä lääkikseen vuonna 2019 – Aloita lääkiksen pääsykokeeseen valmistautuminen jo vuoden 2018 syksyllä osallistumalla 8kk pitkälle kurssillemme ja ota reilu etumatka muihin hakijoihin!

105 kurssipäivää

Erikoispitkä kurssimme tarjoaa sinulle valtavan määrän lähiopetuspäiviä. (Kevätpuolella olemme yleensä oppilaiden toiveiden mukaan yhdistäneet kurssipäiviä, jolloin kurssipäivien kokonaismäärä on pienempi ja päivät ovat vastaavasti pitempiä.)

503 Oppituntia

40 minuutin oppitunneilla hyödynnämme laajasti erilaisia opetusmetodeja luennoista pienryhmätyöskentelyyn ja interaktiiviseen opetukseen.

14 Simuloitua valintakoetta

Näistä puolet järjestetään koesalissa oikeaa koetilannetta vastaavassa ympäristössä ja toinen puoli suoritetaan itsenäisesti.

2 henkilökohtaista sparrausta

Kurssiin kuuluu kaksi henkilökohtaista yksityistuntia päävalmentaja Sampo Tiensuun kanssa. Henkilökohtaisessa tapaamisessa saat apuja esimerkiksi oman opiskelutekniikkasi kehittämiseen.

Kattavat kurssimateriaalit:

Fysiikan, kemian ja biologian kertausmateriaali lukiokirjojen tueksi, matemaattisten taitojen harjoitusmateriaali, soveltavien pääsykoe-tyyppisten tehtävien harjoituspaketti, tunneilla jaettava lisämateriaali, seurantataulukko oman oppimisen seurantaan, tunneilla pidetyt seurantatestit, wikipohjainen oppimisympäristö netissä.

Sampo Tiensuu

Päävalmentaja
Lääkisvalmennus.fi

Kurssin hinta 6150 €

Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan 650 €:n varausosa. Loput summasta voit maksaa toivomasi maksujärjestelyn mukaan esimerkiksi 1–8 erässä tasaisesti kurssin ajalle jaettuna.

 

Kurssiaika: 4.10.2018–15.5.2019 (mahdollisuus osallistua myös 18.9. alkavaan ryhmään.)

Aikataulut: Päiväryhmän tunnit pidetään maanantaisin ja torstaisin klo 9–17 välisenä aikana. Iltaryhmän tunnit pidetään tiistaisin ja torstaisin klo 17–20 välillä ja lauantaisin klo 11–16 välillä. (Osa päivistä voi olla lyhyempiä – kuitenkin niin, että luvattu tuntimäärä tulee täyteen.) Tammikuusta alkaen päiväryhmän opetusajat ovat arkisin klo 9–17 välillä ja iltaryhmän opetusajat arkisin klo 17–20 välillä sekä viikonloppuisin. Päiväryhmässä ja iltaryhmässä on sama määrä tunteja, mutta päiväryhmän tunnit on jaettu kahdelle ja iltaryhmän kolmelle viikottaiselle opetuspäivälle. Tammikuusta alkaen opetusta on päiväryhmällä 3 päivänä viikossa ja iltaryhmällä 4 päivänä viikossa. Huom: Nämä aikataulut eivät koske sinua, jos olet ilmoittautunut kurssille ennen 3. syyskuuta 2018.

Oppitunnin kesto: Yksi oppitunti kestää laskennallisesti 40 minuuttia, mutta käytännössä oppitunteja yhdistellään isommiksi kokonaisuuksiksi.

Paikka: Lääkisvalmennuksen kurssitila Cranium, joka sijaitsee Helsingin Töölössä osoitteessa Töölöntorinkatu 2 B

 

Miksi sinun kannattaisi osallistua tälle valmennuskurssille?

Kaikki eivät pääset lääkikseen. Se ei ole uutinen kenellekään. Itse asiassa vain 11 prosenttia hakijoista pääsee sisään.

Miksi he eivät pääse? Suurin virhe mitä näen opiskelijoiden tekevän on ”bulimiatyyppinen ahmimisvalmistautuminen”. Yritetään ahmia kaikki lääkiksen pääsykokeen läpäisemiseen tarvittava tieto loppukeväästä ja sitten mennään pääsykokeeseen.

Tämä ei toimi suurimmalle osalle ihmisistä. On helpompaa opetella vähän kerrallaan ja säännöllisesti. Jos ”puristaa liikaa ja liian nopeasti”, se aiheuttaa ylimääräistä stressiä, joka hidastaa oppimista ja vaikeuttaa muistamista kokeessa.

Pääsykokeeseen lukeminen ei ole pikadieetti. Tarvitset opiskelurutiinin, jota voit ylläpitää myös jatkossa. Pääsykoehan on vasta alkusoittoa sille, mitä lääkisopiskelu oikeasti on. Kun teet pohjatyöt hyvin, koko opiskeluaika sujuu kevyemmin.

Lääkiksen pääsystä on todella kova kilpailu. Suuri osa pääsykokeen läpäisseistä on osallistunut jollekin valmennuskurssille. Vakavasti hakemiseen suhtautuville kysymys on siis enemmänkin siitä, minkälaiselle valmentavalle kurssille osallistua ja milloin aloittaa.

Tämä valmennuskurssi on suunnattu niille, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa unelmiensa opiskelupaikan eteen. Kursseillamme on loistavat tulokset.

Vuonna 2016 teimme selvityksen kaikista Lääkisvalmennuksen historian aikana kaikista LääkisTEHO-sarjan kurssin käyneistä, ja heistä 37,50% oli saanut haluamansa opiskelupaikan heti kurssin jälkeen. Viimeistään seuraavana vuonna kurssin päättymisen jälkeen oli päässyt sisään 60,47% kurssilaisista.

Vuonna 2016 tehdyn palautekyselymme mukaan 88% kertoi kurssin ylittäneen heidän odotuksensa.

"Lääkikseen pyrkiessä on tilanteita joissa kannattaa säästää ja tilanteita joissa ei kannata säästää. Valmennuskurssia voi ajatella sijoituksena, joka maksaa itsensä takaisin jo ensimmäisestä vastavalmistuneen lääkärin palkasta."

Tämä valmennuskurssi on sinua varten jos yksi tai useampi seuraavista sopii sinuun:

  • Haluat päästä eroon pänttäämisestä ja korvata sen aivotutkimukseen perustuvilla tehokkailla opiskelutekniikoilla. Me uskomme, että opiskelutekniikoiden omaksuminen on yksi tärkeimmistä menestyksen edellytyksistä pääsykokeessa. Kerran opitut tekniikat ovat hyödyksi myös pääsykokeen jälkeen.
  • Haluat sisäistää helposti ylläpidettävän opiskelurutiinin. Sen sijaan, että tekisi töitä älyttömän paljon ja pakolla, kurssin aikana opettelemme sinulle sopivat opiskelurutiinit, joiden avulla hyödynnät ihmiselle luontaista tapaa oppia ja jaksat paremmin.
  • Vihaat ajatusta siitä, että löydät itsesi pääsykoetilanteesta kerta toisensa jälkeen ja haluat päästä opiskelemaan mahdollisimman pian.
  • Haluat reilun etumatkan lääkiksen 8600 muuhun hakijaan. Keskimäärin vain 11% hakijoista pääsee läpi. Harvat ovat luonnostaan niin lahjakkaita, että pääsykokeet eivät vaadi heiltä tehokasta valmistautumista.
  • Haluat päästä työskentelemään lääkärinä mahdollisimman pian. Pääsykokeiden väleissä hukatut vuodet ovat kaikki pois siitä ajasta, jonka voisit työskennellä lääkärinä.
  • Haluat varmistaa, että saat täyden hyödyn kaikesta opiskeluun panostetusta ajasta.  
  • Kaipaat henkilökohtaista tukea valmistautumiseen. Pienryhmäopiskelu ja henkilökohtaiset sparraukset valmentajien kanssa takaavat, että saat apua juuri niissä asioissa, jotka parantavat sinun mahdollisuuksia.
  • Otat epäonnistumisen erittäin raskaasti – varsinkin silloin jos tiedät, ettet ole tehnyt kaikkea pääsykoevalmistautumisen eteen.

Jos tunnistat itsesi edeltävistä tai edes osasta edeltäviä, tämä kurssi on sinua varten.

Miksi juuri Lääkisvalmennus.fi ja tämä kurssi?

Lääkisvalmennuksen kursseilla hyödynnetään ainutlaatuisia toimintatapoja ja opiskelumetodeja. Tämä kurssi eroaa muiden kurssinjärjestäjien tarjonnasta mm. seuraavilla tavoilla:

Vältä riski 100% tyytyväisyystakuulla

Kurssitakuu: Jos osallistut kaikille tunneille ensimmäisen kahden viikon aikana ja et jostain syystä ole tyytyväinen saamaasi opetukseen, saat rahasi takaisin.

Kaiken lisäksi, jos et saa haluamaasi opiskelupaikkaa, voit seuraavana vuonna kerrata kurssin puoleen hintaan tai vaihtoehtoisesti osallistua mille tahansa LääkisTREENI-sarjan kurssille ilmaiseksi (arvo 1600€)

 

Kurssilaisten kokemuksia:

Julianne

Olin hakenut jo pari kertaa aikaisemmin ja käynyt myös muilla valmennuskursseilla, mutta koin, että Lääkisvalmennuksen kurssilta sain paljon itseluottamusta ja enemmän erilaisia keinoja stressinhallintaan sekä kokeessa pärjäämiseen.

Henkilökohtaisessa opiskelunohjauksessa kävimme läpi erilaisia koetilanteen aikana nousevia tunteita ja mietimme mikä hidastaa tai estää omaa menestymistä ja kuinka käsitellä näitä asioita. Kurssille oli aina mukava tulla kirjastossa vietetyn päivän jälkeen ja opetus oli mielestäni hyvin laadukasta.

Päivän aikana nousseet kysymykset pystyi esittämään illalla opettajille ja kurssilla tutustui ihmisiin, jotka olivat samassa tilanteessa. Opettajat haastoivat meitä kurssilaisia miettimään ongelmia itse ja etsimään niihin ratkaisukeinoja ryhmissä tai itsekseen. Vastauksia ei annettu suoraan tarjottimella.

Julianne
Kanerva

Olin käynyt aikaisemmin erään toisen valmennuskurssin, mutta sen opetusmenetelmät eivät olleet sopineet minulle kovin hyvin, varsinkaan kun lähtötasoni oli ollut tuolloin niin heikko.Lääkisvalmennuksen kurssin valitsin pienryhmäopetuksen ja simuloitujen valintakokeiden takia.

Henkilökohtainen opiskelunohjaus oli minulle varmasti yksi ratkaisevista tekijöistä sisäänpääsyn kannalta, siellä opin tiedostamaan ja käsittelemään omia psykologisia esteitä ja haitallisia ajatusmalleja, sillä vaikka osaamiseni oli jo melko vankka, en tuntunut saavan itsestäni kaikkea irti. Tapaamisista ja kurssilta opin miten lähestyä ongelmia järjestelmällisesti ja rauhallisesti ja kuinka motivoida itseään opiskelemaan ja yrittämään. Simuloidut valintakokeet olivat myös ehdottoman tärkeitä oppimistilanteina ja oman tason seuraamisessa.

Kanerva
Markus

Valitsin Lääkisvalmennuksen kurssin, koska minusta vaikutti siltä, että kurssilla saadaan oikeita tuloksia aikaan ja oppilaat pääsevät sisään. Myös pienryhmäopiskelu tuntui kiinnostavalta ja minulle sopivalta tavalta oppia ja se osoittautuikin kurssin parhaaksi anniksi.

Kurssilla oli hauskaa ja opettajat käyttivät paljon erilaisia opetusmenetelmiä, kuten ajastettuja lyhyitä harjoituksia ja pieniä kokeita sekä esimerkiksi sananselityspelejä biologian tunnilla.

Opettajat olivat hyvin omistautuneita opetustyölle ja valmiita haastamaan itseään ja kehittymään opettajina. Kurssin aikana opin asennoitumaan opiskeluun eri tavalla ja innostumaan siitä, pääsin myös eroon huolimattomuusvirheistä ja opin uusia opiskelutekniikoita. Simuloidut valintakokeet olivat hyvin autenttisen tuntuisia ja niiden vaikeustaso oli kovin lähellä oikeaa lääketieteellisen valintakoetta.

Markus

Valmentajat

Sampo Tiensuu - Päävalmentaja

Päävalmentajamme Sampo, joka on itsekin läpäissyt lääketieteen valintakokeen, opettaa kursseillamme fysiikkaa ja vastaa myös kurssilaisten psyykkisestä valmentamisesta. Oleellisen hahmottaminen sekä riippumattomuus mallivastauksista ovat Sampon opetuksen tärkeitä teemoja, joiden avulla hän haluaa varmistaa, että et vain opi laskemaan vaan myös ymmärrät, mitä lasket.

Eikö opiskelu rullaa? Mikäli sinulla on koejännitystä tai muuten koet, ettei osaaminen kartu ahkerasta opiskelusta huolimatta, Sampon puoleen voi kääntyä ja saada korvaamattomia neuvoja siihen, miten näissäkin asioissa voi kehittyä. Sampo on opiskelutekniikoiden mestari, ja hänen kanssaan yhdessä voit löytää juuri sinulle parhaat opiskelutavat ja paikallistaa mahdolliset ongelmat.

Tino Warinowski- OPETTAJA (BIOLOGIA) FM

Biologian opettajamme Tino jakaa tunteella, huumorilla ja ammattitaidolla biologian tietämystään kursseillamme. Sekä suuret kokonaisuudet että pienet yksityiskohdat aina aineenvaihdunnasta ekologiaan ovat hallussa tällä intohimoisella biologilla.

Satusetänäkin tunnettu Tino liittää opiskeltavaan asiaan aina omaperäisiä ja unohtumattomia muistisääntöjä, joiden avulla et yksinkertaisesti voi olla oppimatta! Oli biologia sinulle sitten helpoin, tylsin tai haastavin valintakokeessa vaadittu aine, Tinon interaktiivisessa ja opiskelijalähtöisessä opetuksessa saavutat taatusti sellaisen tason, jotta menestyt pääsykokeessa.

Joonas Mäkinen - OPETTAJA (FYSIIKKA, KEMIA, BIOLOGIA) LUK, LÄÄKETIETEEN YO.

Luonnontieteen kandi ja lääketieteen opiskelija Joonas johdattaa opiskelijat fysiikan ihmeelliseen maailmaan miellyttävällä ja ihmisläheisellä tyylillä. Olivatpa tunteesi fysiikkaa kohtaan sitten vihaa, rakkautta tai jotain siltä väliltä, Joonas osaa auttaa sinua saamaan laskurutiinin hallintaan ja hiomaan sen huippuunsa.

Kaverillisella asenteella Joonas valmentaa tulevia kollegoitaan kohtaamaan valintakokeen fysiikan koitokset. Joonakselta on helppo kysyä neuvoa, ja hän on valmis selittämään vaikka sata kertaa, kunnes opiskelija ymmärtää, mistä on kysymys.

Lääkisvalmennus.fi, Hietaniemenkatu 6 C 24, 00100 Helsinki