Pakko tehdä duunii, pakko pakertaa..
Pakko tehdä duunii, pakko pakertaa..
Pääsiäisviikolla opiskelu jäi minimiin rankan työviikon ja lasten pääsiäisloman takia. Työviikon jälkeen olisin teoriassa pystynyt yhtenä päivänä ottamaan aikaa opiskelulle, mutta olin niin hajalla töiden ja huonosti nukutun yön jälkeen, että käytännössä siitä ei tullut yhtään mitään. Ajattelin tässä postauksessa kirjoittaa töiden ja pääsykoeopiskelun yhdistämisestä.
Lääkisvalmennuksen lääkisTREENI– ja lääkisTEHO-kurssien hintaan sisältyy opiskelun ohjaustapaamiset. Eräällä ohjaustapaamisella kurssin valmentaja neuvoi, että työn ja opiskelun yhdistämisen sijaan parempi vaihtoehto on tehdä esimerkiksi vuosi täyttä työaikaa, vaikka ylitöitäkin ja säästää näin omakustanteista opiskeluvapaata varten. Olen tässä täysin samoilla linjoilla. On ehdottomasti helpompi panostaa yhteen asiaan kunnolla kuin tasapainoilla monen eri velvollisuuden välillä. Itselleni kävi kuitenkin etenkin viime keväänä loppuun palaessani selväksi, etten tässä elämäntilanteessa jaksa tehdä täyttä työaikaa nykyisessä työssäni, ylitöistä puhumattakaan. Lisäksi perheellisenä ihmisenä sairaanhoitajan täydestäkin palkasta säästääkseen useamman kuukauden vapaata varten menisi melkoinen tovi.
Nykyinen työni teho-osastolla on mukaansatempaava ja pidän siitä erittäin paljon. Se on luultavasti itselleni se mieluisin työ, jonka voin tällä koulutuksella saada. Omaa sydäntäni lähimpänä ovat henkeä pelastava hoito, kriittisesti sairaiden potilaiden hoito, toimenpidekeskeisyys ja erilaisten lääkinnällisten laitteiden operointi. Näissä riittää opittavaa, ja juuri se sytyttää. Uusia tilanteita tulee eteen jatkuvasti. Minun ei vielä aikoihin tarvitse päättää, mitä työtä haluan lääkärinä tehdä, mutta tällä hetkellä näkisin kyllä itseni ehdottomasti akuuttihoidon parissa. Ehkä juuri teholääkärinä.
Työn varjopuolia ovat ainakin vuorotyön aiheuttamat ongelmat ja terveydenhuollon kuormittava tilanne. Siirtyminen työputkesta perhearjen tai opiskelujen pariin ei aina suju mutkattomasti. Usein ainakin seuraava päivä rankan vuoron jälkeen on parasta käyttää palautumiseen. Aivotoiminta ei vielä silloin ole terävimmillään ja väkisin opiskelu voi johtaa lähinnä turhautumiseen. Tavoitteellinen opiskelu tuo toisaalta mukavaa vastapainoa työnteolle. Teen osa-aikaista työaikaa, koska sillä systeemillä sain järjestettyä taloudellisen puolen kesään saakka ainakin nipin napin, ja ennen kaikkea jaksan sekä työtä että opiskelua.
Työn ja opiskelun yhdistäminen kyllä rokottaa edistymistä merkittävästi, vaikka miten päin olisi. Jatkuva jonglööraus työn, perheen ja pääsykokeeseen valmistautumisen välillä saa pään joskus aika pyörälle ja jo opitut asiat unohtuvat herkästi. Jos mukaan kuvaan tupsahtaa vielä yllätyshaasteita, niin heliseminen on taattua. Vaikka kuinka pidän työstäni, ottaisin ehdottomasti pidemmän vapaan pääsykokeisiin valmistautumista varten, jos se se suinkin olisi mahdollista. Näillä kuitenkin mennään, ellei ihmeitä tapahdu. Olen silti tiukoilla aikaresursseilla saanut luotua osaamiselleni pohjan, joten uskon että ensi vuoden opiskelu-urasta tulee töistä huolimatta helpompi.
Jotta työn ja opiskelun yhdistämisestä selviää, on jälleen kerran pakko hyväksyä se tosiasia, että aikaa tavoittesiin pääsemiseksi menee enemmän. Myös välitavotteiden asettaminen helpottaa omaa edistymisen janoa. Ajattelen myös, että vaikka sairaanhoitajan osaaminen ei hyödytä lääkikseen pyrkimisessä juuri lainkaan, niin kokemus sairaalamaailmasta on kuitenkin jossain määrin helpottava tekijä tulevassa lääkärin työssä. Usein neuvon itsekin nuoria tai muuten vaan uusia lääkäreitä käytännön asioissa.
Tärkeintä on löytää itselleen mahdollisimman toimiva tapa opiskella niillä ehdoilla, jotka ovat. Kun on määrätietoinen päämääränsä suhteen, niin muu elämä järjestyy tavalla tai toisella. Harva meistä lääkishakijoista säästyy täysin kompastuskiviltä ja ajoittaisilta epäonnistumisen tunteilta. Jos unelma on suuri, niin suurin osa meistä jaksaa varmasti tehdä myös suuren määrän työtä sen eteen.
