Tasaisesti eteenpäin
Tasaisesti eteenpäin
Tammikuu on melkein jo vilahtanut ohi. Opiskelut etenevät tasaisesti ja fokus on edelleen hyvä, parempi kuin syksyllä nyt lähikurssin myötä. Sisäänpääsy tuntuu mahdolliselta. Päivät menevät vuorotellen Craniumilla ja kirjastolla. Myös väsymys ja kyllästyneisyys samoihin aiheisiin nostavat ajoitellen päätään, mutta koen ne niin vahvasti osaksi tätä prosessia, että ne eivät erityisemmin nouse esiin. Kevään tulo tiivistää aina tunnelmaa, mutta odotan jo toukokuuta. Vaikka aina tuntuu, että olisi parannettavaa ja kerrattavaa.
Lounastauolla juteltiin jo kesäsuunnitelmista muiden kurssilaisten kanssa. Kokeen jälkeiseen elämään siirtyminen ei ole aina ollut mulle helppoa, mutta nykyään se on muuttunut voimavaraksi. Töiden ja opiskelun ohella viikkoon pitää sisällyttää vapaata ja muiden itselle tärkeiden asioiden pois sulkeminen ei todennäköisesti paranna lopputulosta.
Ensimmäisenä kurssipäivänä käytiin läpi tärkeitä asioita elämässä. Lääkikseen pääsy tällä listalla sijoittui seitsemänneksi.
Lääkisvalmennuksella keskitytään hakijan sen aikaisiin resursseihin: välillä lääkikseen pääseminen kestää kauemmin. Hakukierteet ovat kuulemma yleisiä: keväällä alkaa tuntua siltä, että sisäänpääsy ei ole mahdollinen tänä vuonna ja opiskelu lopetetaan. Prosessia päädytään jatkamaan uudestaan syksyllä ja sama toistuu.
Itselläni ei ole käynyt näin, mutta jonkin näköistä pakolla läpipuskemista näihin ajatuksiin liittyen on esiintynyt. Uskon, että rennolla otteella opiskeleminen ja realistinen hahmotus omasta tilanteesta toimii paremmin. Rento ote ei kuitenkaan tarkoita sitä että töitä ei tulisi tehtyä: sisäinen motivaatio on niin suuri että oman panoksen riittävyyttä ei tarvitse varmistella ylimääräisellä pinnistelyllä.
Vaikka monet hakuvuodet tuovat tuttuutta ja turvaa, sensori eli kokeentarkastaja ei tiedä, että olen hakenut jo useamman kerran: se täytyy näyttää koepaperilla.
