Lääkishaku ja raha
Lääkishaku ja raha
Tällä kertaa haluan kirjoittaa rahasta. Raha on se perusyksikkö, jolla me ihmiset tulemme toimeen ja joka määrittää lähes kaikkea tekemistämme. Eikä vähiten lääkishakua. Positiivista on, että Suomessa lääketieteelliseen on ainakin teoriassa mahdollista päästä melko pienelläkin budjetilla. Tasa-arvoisia mahdollisuudet eivät toki ole. Tämä on aihe, josta olen pitkään halunnut kirjoittaa.
Valmennuskursseja on eri hintaisia – ja laatuisia. Toki lääkikseen voi pyrkiä myös ilman valmennuskurssia, ja vähävaraisena tämä olikin alun perin oma suunnitelmani. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että jos haluan saada opiskelupaikan lähivuosina, on valmennuskurssi käytännössä ehdoton. Näin usein on, jos lähtötaso on nolla. Lopulta päätin myös, että jos aion ottaa lainaa ja sijoittaa valmennuskurssiin, haluan mahdollisimman laadukkaan valmennuskurssin eli toisin sanoen rahalle parasta mahdollista vastinetta.
Sen lisäksi, että valmennuskurssi maksaa, maksaa myös opiskeluun käytetty aika. Se aika, jonka opiskelee, on pois tulojen hankkimisajasta. Jos taas ottaa vaikkapa lisävuoroja töistä pärjätäkseen, on se aika pois opiskelusta. Siihen päälle rokottaa myös töistä palautuminen. Periaatteessa karu totuus on, että arvokas kurssi menee osittain hukkaan, jos joutuu samaan aikaan paiskimaan töitä.
Lisäksi jatkuva stressi toimeentulosta häiritsee opiskeluun keskittymistä. Mieli on viisas ja tietää, että toimeentulo on tärkeämpää kuin lääkikseen hakeminen. Vaikka lääkärin palkka tuo helpotusta taloustilanteeseen aikanaan niin syödä, asua ja elää pitää myös tässä ja nyt. Niin myös monta vuotta opintojen aikana.
Oman halkonsa opiskelukulujen pinoon kantaa myös digitalisaatio. Valmennuskurssien materiaalit ja simuloidut kokeet ovat yleensä pääasiassa sähköisessä muodossa, ja opiskelu pelkällä älypuhelimella on ainakin omasta mielestäni melko raskasta. Viimeistään kannettava tietokone tulee tarpeeseen itse pääsykokeessa, joka on myös sähköinen eikä yliopisto pysty tarjoamaan kokelaille tietokoneita.
Mikä neuvoksi jos ylimääräistä ei löydy tonnitolkulla huippulaadukasta valmennuskurssia ja reilun puolen vuoden tai ainakin muutaman kuukauden opiskeluvapaata varten? Kuten vähempiosaisen muutenkin, on tässäkin tingittävä jostain ja tultava toimeen vähemmällä. Lisäksi kannattaa hengittää ja miettiä rauhassa ratkaisuja.
Valmennuskursseilta löytyy paitsi eri järjestäjiä, myös eri vaihtoehtoja saman kurssinjärjestäjän sisältä. Myös osamaksu on useimmiten mahdollinen. Jos sopivaa maksusuunnitelmaa ei löydy, aina voi olla asiasta yhteydessä kurssinjärjestäjään ja ainakin yrittää ehdottaa toisenlaista maksuaikataulua. Lääkisvalmennuksella edullisin vaihtoehto on pelkkä verkkoalusta eli Hippokampus, jota voin lämpimästi suositella. Linkistä pääsee myös kokeilemaan Hippokampusta ilmaiseksi. Hiposta löytyy tehtävien ja teoriamateriaalien lisäksi runsaasti videoita, jotka on enimmäkseen kuvattu lähikurssin opetuksessa. Kannettavia tietokoneita saa myös käytettynä ja jopa vuokrattuna.
Toki myös ilmaista materiaalia on internet pullollaan ja kirjastoa voi aina hyödyntää niin materiaalin hankinnassa kuin ilmaisena opiskelupaikkana. Ilmaista materiaalia käyttäessä kannattaa pitää mielessä, että aikaa taustatyöhön ja materiaalin seulomiseen kannattaa käyttää runsaasti. Esimerkiksi kaikki lukiokirjojen materiaali ei kuitenkaan valitettavasti ole sellaisenaan pääsykokeen kannalta optimaalista. Esimerkiksi tässä pääsykokeen ja materiaalin analysoinnissa valmennuskurssin juuri tekevät ison työn hakijoiden puolesta.
Itse saan polttoainetta siitä, että haasteita huolimatta pusken määrätietoisesti eteenpäin kohti tavoitetta. Välillä tekee mieli jäädä lattialle itkemään, mutta nousen kuitenkin ja avaan Hippokampuksen. Kuten olen jo aiemmin ja useasti todennut, halu lääkäriksi on niin kova että se tuntuu kaiken tämän taistelun arvoiselta.
Aihe on niin tärkeä, koska tarvitsemme lääkäreitä erilaisista taustoista ja tämä koskee myös erilaisia taloudellisia lähtökohtia. Terveydenhuollon asiakkaina on kaikenlaisia ihmisiä, mutta ymmärrettävästi jonkin verran korostuvat vähempiosaiset potilaat tai asiakkaat. Tässä kohtaa on suuri etu, jos myös ammattilainen ymmärtää erilaisia lähtökohtia myös omasta takaa. Oma tulotaso ei tee kenestäkään lähtökohtaisesti huonompaa tai parempaa lääkäriä. Erilaiset lähtökohdat taas rikastuttavat myös koko ammattiyhteisöä.
Toivon, että kenenkään ei tarvitsisi jättää hakematta lääketieteelliseen matalan tulotason tai oman yhteiskunnallisen aseman vuoksi. Haluan nostaa aiheen esiin, jotta tilanteeseen voitaisiin tulevaisuudessa löytää parempia ratkaisuja. Ehkä esimerkiksi Kela voisi tukea valmennuskurssiopiskelua kattavammin sopivilla ehdoilla. Se, että ne keillä on varaa valmennuskurssiin olkoot onnellisia ja köyhät pärjätköön omillaan, ei ole ratkaisu.
