Joustavuus voimavarana
Joustavuus voimavarana
Ikuisuuskysymys: mistä tiedän, opiskelenko tarpeeksi?
Ehkä jopa tärkeämpi: mistä tiedän, palaudunko riittävästi?
Opiskelu ei saa tuntua liian helpolta, mutta ei liian vaikealtakaan. “Joskus väsyneenäkin on hyvä tehdä.”
Kuuluuko lääkishakijan olla tyytyväinen omaan arkeensa vai eletäänkö nyt vain väliaikaa, joka on jaksettava lusia? Jälkimmäinen ajatus tuntuu aika brutaalilta näin sarjahakijan näkökulmasta, myönnettäköön, että tuon ajatuksen voimalla on kyllä myös jaksettu painaa. Ehkä jopa pari ekaa vuotta. Keväisin taidan kyllä myös edelleen turvautua tuohon mantraan. Siinä kohtaa alkaa heräillä voimakkaampi kilpailuvietti. Jotain jännittävää lääkishaussahan myös on. Sinnikkyys katsotaan hyväksi piirteeksi.
Mistä tiedän jos väsyttää liikaa? Suoritanko vaan vai keskitynkö oikeasti? Luin juuri edellisvuoden hakijan pohdintoja “laskurutiinikuplaan” joutumisesta ja se resonoi. Ennen en ehkä olisi käyttänyt sanaa joutunut, sillä olisin suhtautunut myönteisesti kuplamaiseen laskemiseen. Tämän vuoden strategiana on antaa enemmän tilaa pohdiskelulle. Se tekee myös opiskelusta miellyttävämpää.
Usein, varsinkin suorittaessa, väsymyksen laajuuden huomaa vasta jälkikäteen. Syksyisin tuttu ajatus on, että viime keväänä olin kyllä liian väsynyt: ei enää tänä vuonna. Hyvä indikaattori jaksamiselle on mieliala. Olen ryhtynyt tähän prosessiin motivoituneena ja tiedän että jaksan jos pysyn terveenä. Jos motivaation puute tai ahdistus hiipii lukupäivään, otan sen merkkinä, että jokin ei nyt välttämättä toimi. Silloin tarvitsen lisää joustavuutta aikatauluun. Myös yksinkertainen suhtautuminen asioihin voi olla hyödyllistä: viikossa on 168 tuntia, joista osa menee tähän proggikseen.
On tärkeää hahmottaella itsellensä parhaat tavat toimia. Jos ei nyt, niin lääkiksessä. Jos ei lääkiksessä, niin työelämässä. Hakeminen on varmasti monella tapaa myös opintoihin valmistavaa: oikeat opiskelutekniikat ovat avainasemassa, kun aikaa on rajatusti.
