Vinkkejä ajankäyttöön lääketieteen pääsykokeeseen lukiessa

Tähän tekstiin olen koonnut vinkkejä liittyen ajankäyttöön lääketieteen pääsykokeeseen lukiessa, jotka koin itse hyödyllisiksi lukiessani eläinlääketieteellisen pääsykokeeseen.

Kalenterin käyttö on sallittua
IMG_7454-1024x681Lukiessa lääketieteen pääsykokeeseen hyviin tuloksiin pääsee, kun käyttää aikaansa itselleen sopivalla tavalla. Oma lukeminen kannattaa aikatauluttaa asettamalla itselleen selkeitä tavoitteita. Joitakin auttaa lukujärjestyksen laatiminen, johon on merkattu päivittäiset lukuajat ja tauot. Itse merkitsin kalenteriin ylös viikoittaiset lukutavoitteet sivumäärinä sekä ennalta sovitut lukutapaamiset kaverini kanssa. Tutustuin etukäteen kirjojen sisällysluetteloihin ja niiden avulla laadin sivumäärälliset tavoitteeni joka viikolle. Näin sain luettua kurssikirjat haluamassani ajassa niin, että aikaa jäi riittävästi tehtävien tekoon sekä kertaamiseen. Vieressä on kuva siitä, miltä suunnitelmani suunnilleen näytti huhti- ja toukokuun osalta.

Oleellista on pystyä pitämään kiinni tavoitteistaan, jonka takia niistä on hyvä tehdä realistiset. Kannattaa myös olla joustava: jos huomaat, että aikataulu on liian tiukka, löysää sitä. On parempi, että aikaa jää yli kuin että tulee kiire, koska silloin lukemisen laatu kärsii.

Ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi…19438574544_baf0aff8fc_k-1024x682
On tärkeä pitää taukoja ja viettää vapaapäiviä. En aikatauluttanut lukemistani tunnin tarkkuudella, vaan pidin taukoja, kun tuntui sopivalta ja kävin syömässä tai kävelyllä koiran kanssa. Pidin joka viikko myös yhden vapaapäivän, jolloin en miettinyt pääsykokeeseen lukemista lainkaan. Aluksi ajatus vapaapäivästä tuntui mahdottomalta, sillä en uskonut saavani pääsykoetta pois mielestäni. Pelkoni osoittautui kuitenkin vääräksi ja huomasin olevani erinomainen laiskottelija.

Liian myöhään ei kannata lukea: vaikka jokin asia olisi kesken vielä illalla, kannattaa lukemista jatkaa vasta aamulla, kun on virkeä. Jos sinusta tuntuu, ettet jaksa enää lukea ja väsyttää ja ärsyttää ja pitkästyttää, niin pidä tauko. Pidä vaikka loppupäivä vapaata ja jatka vasta seuraavana päivänä. Itseään ei kannata pakottaa lukemaan, sillä se on silloin tehotonta ja hyödytöntä. Sen sijaan mieti, miten saisit itsesi motivoitua jatkamaan lukemista. Tarvitsetko siihen vapaapäivän, hetken television ääressä vai auttaisiko ulkona reippailu?

Älä tuhlaa aikaasi!5602242923_c739894aa5_o-1024x685
Ei kannata käyttää turhaan aikaa jo osaamiensa asioiden kertaamiseen. Jotkut asiat vaativat enemmän aikaa sisäistyäkseen ja jotkut taas vähemmän. Älä huolestu, vaikka tuntuisikin silti, että olet lukenut vasta hetken, mutta osaat aiheen jo hyvin. Se on vain hyvä juttu! Luota itseesi ja käytä mieluummin aikaa vaikeiden asioiden harjoitteluun.

 

 

Kissakuva: Relaxing…, Mathias Ripp, CC BY 2.0
Kellokuva: Tick tock, Kalyan Chakravarthy, CC BY 2.0

 

Keskustelu